top of page

KYVYT

 

Pocketpitin maailmassa monet hirviöt osaavat toinen toistaan mitä uskomattomimpia kykyjä ja ominaisuuksia.

​

Näitä kykyjä mallinnetaan pelissä sanomalla "Peliohje" ja kyvyn nimi, ennen tämän käyttämistä, että muut kanssapelaajat tietävät miten suhtautua kykyyn.

​

Kaikki hahmojen kyvyt eivät välttämättä löydy seuraavalta listalta tai niiden sanamuodot voivat poiketa hiukan luetelluista. Tämä johtuu siitä, että osa kyvyistä on uniikkeja, eikä yleisesti tunnettuja tai paljastaisivat pelistä asioita, joiden emme halua paljastuvan.

​

 

 

Henkiset/psyykkiset kyvyt

 



Pelko

Vastapuoli joutuu kohtaamaan pahimmat pelkonsa katsoessaan langettajaansa silmiin. Tunne on niin voimakas, että useimmat lamaantuvat sen vaikutuksesta, eivätkä välttämättä kykene erottamaan todellisuudesta noista painajaisista.

​

​

Näkymättömyys

Avokämmen selkeästi pään yläpuolella tarkoittaa, että hahmo on näkymätön. Näkymättömän henkilön voi silti tuntea tai kuulla. Näkymättömyys on yleisintä kummitustyypin hirviöillä, jotka kykenevät halutessaan sulautumaan ympäristön varjoihin. Muita kykyjä, jotka voivat antaa hirviölle näkymättömyyden on esimerkiksi kameleontin tavoin ympäristön väreihin ihonsa sovittaminen.

 

​

Astraalikeho

Kämmen nyrkissä etu- ja keskisormi pystyssä pään yläpuolella tarkoittaa, että kehosi on läpikuultava aavemainen hahmo, joka kykenee liikkumaan esteiden lävitse. Astraalikehoja on erilaisia, osa hirviöistä kykenee esimerkiksi kulkemaan varjojen välillä, jolloin he käyttävät tätä peliohjetta, osa saattaa sulautua yhdeksi elementtinsä kanssa ja niin ikään käyttää samaa peliohjetta.

 

​

Hypnoosi

Kykenet luomaan illuusioita ja harhakuvia, jotka vain uhri näkee ja kokee.
 

​

Kuoleman suudelma

Kykenet varastamaan elämän suudelmalla (Sovi mallinnustapa kohteen kanssa)

  • Vaatii riittävän läheisyyden kohteeseen

  • Lyhyt suudelma saa uhrin olon heikoksi useamman minuutin ajaksi, kuin olisi juuri juossut maratonin

  • Pitkä suudelma saa uhrin vaipumaan tajuttomuuteen ja saattaa vaattia lääkinnälistä apua

  • Tappava suudelma vaatii vielä pidemmän suudelman, jonka aika riippuu uhrin elinvoimasta ja tahdosta tapella vastaan

  • Toimii peliohjeella, esim: “Imen elinvoimaasi ja alat heiketä nopeasti.”

 

​

Tuonen laulu
Muinaiset, jo unohdetut sävelet houkuttelivat aikoinaan merimiesten henkiä mukaansa. Sinä osaat hymnejä noilta ajoilta ja kaikki jotka kuulevat niitä menettävät tajuntansa 5 min ajaksi. 

  • Toimii peliohjeella: “Peliohje: Tuonen Laulu” ja hyräile/laula/hymise (Paikalla on muutakin musiikkia, joten omaa äänenkäyttöään kannattaa suhteuttaa siihen)

  • Iskun jälkeen käyttäjä on niin uupunut, ettei kykene puolustamaan itseään seuraavaan 5 minuuttiin


 

Suostuttelu

Kyvyn käyttäjä sanoo haluamansa ääneen kohteelle. Ehdotus on houkuttelevan hyvältä kuulostava toisen korvissa. Kohde suurella todennäköisyydellä toimii suostuttelun mukaan ellei ehdotus ole täysin tämän arvojen vastainen tai itsetuhoinen.
 


Immuuni

Olet immuuni sille asialle, joka peliohjeessa määritellään.

​

​

Parannus

Kykenet parantamaan haavoja ja murtuneita kehonosia

 

​

Transsi

  • Kykenet astumaan toisen mieleen ja käymään tämän elämää ja ajatuksia läpi. 

  • Kykenet myös toisen mielenlujuudesta ja myötämielisyydestä riippuen avaamaan traumaperäisiä muistoja, korjaamaan rikkinäistä mieltä. Erittäin rikkinäinen mieli voi tarvita useampia meediokykyjen taitajia

  • Kykenet yhtä lailla aiheuttamaan tuhoa toisen mielessä ja jättämään jälkeesi pelkotiloja ja jopa piilotajuntaan viestejä ja toimintamalleja, jotka aktivoituvat haluamallasi peliohjeella (Tähänkin vaikuttaa kohteen mielenlujuus ja vastaanottavaisuus)

  • Kyky vaatii täydellistä keskittymistä ja aikaa.

 

​

Kangistus

Kykenet jähmettämään henkilön noin minuutin ajaksi, jos et keskity pitämään häntä kontrollissa hänen läheisyydessään. Peliohje: Jähmetyt paikallesi n. 2min, jos sinulla ei ole Ylivoimaa.”

HUOM: Ylivoiman omaavaa et pysty pitämään paikoillaan. Mutta tämänkin pitää “repiä” itsensä irti otteestasi.

 

​

Telekineesi

Kykenet liikuttamaan ja viskomaan kohdetta pelkällä ajatuksen voimalla.

 

​

Dominointi

Kyvyn käyttäjä sanoo haluamansa ääneen toiselle. Käsky on noudatettava.
 

​

Teräsmieli

Vastustuskyky psyykkisille voimille/mieleen vaikuttaville asioille. Kyvyn voimakkuus määräytyy kunkin hahmon henkilökohtaisessa peliohjeessa.

 

​

Kivimieli

Olet vastustuskykyinen erilaisille psyykkisille kyvyille ja niiden käyttö sinuun on haastavampaa ja huomaat helpommin mikäli päähäsi koettaa päästä joku ylimääräinen. Ilmeitäsi on myös vaikea lukea ja pystyt valehtelemaan myös sellaisille, jotka näkevät valheiden läpi.

 

​

Myrskymieli

Et ole varsinaisesti immuuni sinua vastaan käytettäville psyykkisille kyvyille, mutta mielesi on niin sirpaleinen ja vääristynyt, että siinä suunnistaminen voi olla tekijälle niin hankalaa, että tämä kokeekin pelkoa ja voimakasta ahdistusta astuessaan siihen.

 

​

Veriraivo

Voimasi kasvavat, mitä enemmän sinua vahingoitetaan.

Haulikon laukaus rintaan, Suutut! Toinen haulikon laukaus rintaan, vaaratasosi nousee 5 -> 6. Kolmas haulikon laukaus rintaan, kaadut maahan (Olet edelleen vihainen tosin)
 


Vaisto

Kykenet näkemään henkilön valheiden läpi.

  • Toimii peliohjeella: “Peliohje: Valehteletko?”

​

​

Katse

Kykenet tunnistamaa väärennetyn asiakirjan oikeasta. Olet immuuni Anastukselle, eikä sinulta kyetä varastamaan huomaamattasi.

 Pelissä olevissa sekeissä kykenet näkemään “X” väärennös merkin

 

​

Pennunkatse

Joutuessaan hyökkäyksen kohteeksi voi pelaaja käyttää peliohjetta “pennunkatse” ja tämä saa hyökkääjän empimään joko lopettaen hyökkäämisen kokonaan tai iskemään hiljempaa kuin alunperin tarkoitti riippuen vastapelaajan hahmon mielenlaadusta

 

 

Fyysiset kyvyt

​

 

Ote
Kun saat kunnon otteen saaliistasi kukaan ei pääse irti ennen kuin niin haluat tai sinut saadaan tajuttomaksi, oli vastustaja kuinka vahva tahansa. (Mikäli vastapuolella Kahlekuningas niin vaarataso määrittää onnistuuko irtautumaan)

  • Toimii peliohjeella: “Peliohje: Ote”, ja ota kiinni.

​

​

Kahlekuningas

Kehonhallintasi on niin tehokasta, että kykenet irrottautumaan kahleista ja pakko-otteista taipuvan kehosi avulla.

  • Toimii peliohjeella: “Peliohje: Pääsen otteesta” ja irrottaudut

​

​

Voima

Pystyt nostamaan moottoripyörän suorille käsille, iskemään nyrkkisi ohuen metallilevyn läpi tai murtamaan käsivarren luita melko helposti.

 

​

Ylivoima

Kovempi kuin Voima. Kykenet nostamaan pakettiauton suorille käsille ja nyrkin iskusi murtaa ongelmitta kiviseinän.

​

​

Leikkaus

Kykenet leikkaamaan lähes minkä tahansa materiaalin tai puolustuksen läpi. Tehoaa peliohje Kovetukseen.

 


Nopeutus

On halutessaan luonnottoman nopea. Toimii sanomalla ”nopeutus”, jolloin kaikki lähistöllä olevat liikkuvat hidastetusti (elleivät käytä omaa nopeutusta) kunnes nopeutettu sanoo ”jatkuu”. Ollessaan nopeutettuna pystyy jopa väistämään luoteja

 

​

Stop

Kaikki pysähtyvät, paitsi tilanteen pysäyttäjä. Toimii samoin kuin Nopeutus. Kun “Stop” loppuu niin pysäyttäjä sanoo "Jatkuu."

Peliohje nopeutuksen tehneet kulkevat hidastuneena perässä. Tällä kyvyllä voi väistää jopa peliohjetta “häränsilmä”

 

​

Syöksy

Voit liikkua nopeutettuna yhteen, valitsemaasi suuntaan nopeutettuna paiskaten kaiken tielle osuvan syrjään.

Toimii sanomalla ”syöksy”, jolloin kaikki lähistöllä olevat liikkuvat hidastetusti (elleivät käytä omaa nopeutusta/syöksyään) kunnes syöksyn tehneen liikerata pysähtyy riittävän massavaan objektiin kuten seinään tai ylivoimaa käyttävään hirviöön
 

​

Häränsilmä

Osut aina maaliisi. Vaikka tämä käyttäisi nopeutusta tai muita keinoja pystyt ennakoimaan hänen liikeratansa ja osut aina. Taivuttaa luoteja et kuitenkaan voi, eli fyysisten esteiden kiertäminen ei ole sinunkaan ampumataidoillasi mahdollista.

 

​

Verkkosilmät

Poikkeukselliset ötökänsilmäsi antavat sinulle kyvyn nähdä useaan suuntaan samanaikaisesti ja kykenet siksi ennakoimaan ja reagoimaan vastustajan peliohjeeseen "nopeutus" kuten tavallisellakin nopeudella liikkuviin hirviöihin. Pystyt myös reagoimaan yksittäisiin luoteihin.

  • Sano peliohje: "Verkkosilmät" ja saat paikoillasi pysyen torjua ja reagoida kohti tuleviin iskuihin normaalisti

  • Et ole kuitenkaan itse nopeutettu, joten mikäli lähdet kävelemään/juoksemaan niin täytyy sinun tehdä se hidastetusti, mutta aloillasi saat pyöriä ja liikkua normaalivauhdilla

  • Verkkosilmien ansiosta olet myös immuuni peliohjeelle “anastus”

 


Panssari

Miekat, kynnet, puukot ja hampaat eivät läpäise ihoasi. Sinuun saa tyhjentää kokonaisen lippaan pistoolinluoteja, ennen, kun luodit menevät lävitsesi. Ylivoiman kunnolla moukaroidessa sinua, alkaa suojauksesi kuitenkin pettää

 


Sabotointi

Kykenet lukittamaan aseen koskettamalla tätä.

  • Toimii peliohjeella: “Peliohje: Aseesi on jumittunut.” ja kosketa asetta.

  • Ase ryhtyy toimivaan vasta kun kohde ottaa luodin/lippaan siitä ulos
     

​

Kovetus

Kykenet kovettamaan ihosi uskomattoman kovaksi ja vastaanottamaan fyysisiä iskuja naarmuitta. Ylivoimaa kestät vain yhden iskun.

  • Et kykene liikkumaan, kun kovetat itseäsi

  • Kovetus + panssari tekee sinusta lähes läpäisemättömän myös yhden henkilön ylivoimalle, mutta useampi ylivoimaa käyttävä voi murtaa puolustuksesi

 

​

Kannibalismi

Kykenet parantamaan kaikki haavasi syömällä tuoretta, elävää lihaa (Et omaasi)

 

​

Hyper

Kovempi kuin Ylivoima. Kykenet lataamaan uskomattoman määrän energiaa fyysiseen iskuun. Voima riittää nostamaan linja-auton suorille käsille ja hajottamaan kerrostalon matalaksi.

  • ​Kykenet lataamaan uskomattoman määrän energiaa fyysiseen iskuun. Osuma on niin voimakas, että vastustaja saattaa kuolla. 

  • Puolustus peliohjeet jättävät vastustajan henkihieveriin.​

  • Iskun jälkeen käyttäjä on niin uupunut, että ei kykene puolustamaan itseään seuraavan 5 min ajan.

​

​

Tiimikyvyt

Tietyn, nimetyn hahmon kanssa yhdessä taistellessasi molempien vaarataso nousee yhdellä ylöspäin.

 


Auttava käsi

Teknikon taitosi kykenevät parantelemaan liittolaistesi laitteistoa tilanteenmukaisesti nostamalla ystävän vaaratasoa 5min ajaksi yhdellä pisteellä ylöspäin.

  • Kyky toimii “aseeksi” luokiteltaviin kohteisiin



 

Elementtikyvyt

​

​

Vedenkansa

Kykenet hengittämään veden alla, eikä sinua voi hukuttaa

 

​

Vesitykki

Kykenet ampumaan vettä paineella suustasi

 

​

Siipi-isku

Lyödessäsi kämmenesi yhteen (peliohje: “Siipi-isku”) luot paineaallon joka heittää kaikki edessä olevat sivuun.

​

​


Happo

Kykenet sylkemään suustasi happoa, joka välittömässä alkaa sulattaa kohdetta.

  • Toimii peliohjeella: “Peliohje: Happo” ja esitä sylkäiseväsi.

 

​

Myrkky

Kykenet kätesi kosketuksella antamaan myrkkyannoksen kohteelle. Kosketus vaatii ihokontaktin. Uhri alkaa välittömästi voida pahoin ja on tuskissaan. Vaatii lääkinnällistä apua.

 

​

Myrkkypilvi

Kykenet hönkäisemän ympärillesi myrkkypilven, joka välittömässä läheisyydessä alkaa yskiä ja voimaan huonosti.

  • Toimii peliohjeella: “Peliohje: Myrkkypilvi” ja hönkäise.

  • Pidempiaikainen altistuminen tai suoraan kasvoille hönkäisy vaatii lääkinnällistä hoitoa.

 

​

Halvaannutus

Kykenet kätesi kosketuksella halvaannuttamaan kohteen peliohjeessasi lukevan elementin avulla. Kosketus vaatii ihokontaktin.

  • Toimii peliohjeella: “Peliohje: Halvaannutus”

  • Pieni sipaisu kykenee halvaannuttamaan ruumiinosan

  • Kunnon kosketus riittää halvaannuttamaan koko kehon Vaikutus kestää n. 5 min

 


Kehonlämpö

Kykenet nostamaan lämpötilaasi sietämättömän kuumaksi ja sytyttämään asioita kosketuksella tuleen.

  • Toimii peliohjeella: “Peliohje: Sytyt tuleen” ja kosketa.

 

​

Kehonlämpö

Kykenet laskemaan lämpötilaasi jäätävän kylmäksi ja jäädyttämään muita paikalleen 5min. ajaksi.

  • Toimii peliohjeella: “Peliohje: Jäädyt/Jäädyt kiinni” ja kosketa

 

​

Liekinheitin

Kykenet sylkemään tulta.

  • Toimii peliohjeella: “Peliohje: Liekinheitin” ja puhalla

 


Ukkosisku

Kykenet ampumaan salamoita kehostasi.

  • Toimii peliohjeella: “Peliohje: ukkosiksu” ja osoita

 

​

Jääsäde

Kykenet sylkemään jäätä.

  • Toimii peliohjeella: “Peliohje: Jääsäde” ja puhalla

 

 


Muut kyvyt

 

​

​

Hakkerointi

Ymmärrät tietotekniikkaa ja kykenet murtamaan tietokoneiden salasanoja.

  • Tarvitset koodiavaimen, vain hakkeroinnin omaava osaa käyttää tätä laitetta (pelinjohto järjestää)
     

​

Väärennös

Osaat väärentää uskottavia asiakirjoja ja shekkejä esimerkiksi toisen nimissä. Pelissä olevissa shekeissä merkitse “X” väärennösriville käyttäessäsi kykyä. Tai muuta asiakirjaa väärentäessäsi kirjoita siihen peliohjeeksi väärennös.
 


Anastus

Mahdollistaa varastamisen kohteelta ilman, että tämä tajuaa asiaa.
 

 

Operaatio

Tunnet lääketieteen ja kirurgiset toimenpiteet. Kykenet parsimaan haavoittuneen henkilön kasaan hetkessä. Voit elvyttää, mutta kuollutta et kykene nostattamaan eloon.

Jotkut operaatiot voivat vaatia lääkkeitä tai työkaluja

​

bottom of page